Uutiset Keikat Bändi Musiikki Kuvat Backstage Yhteys  
                 
 
 

Uutisarkisto

  15.10.2009  
Uutta keikkaa pukkaa. Seuraava show on merkitty tapahtuvaksi Jyväskylän Pub Katseessa 9.12.2009. Ja eikun katsomaan!

  1.9.2009  
Kean uudet biisit on vihdoinkin julkaistu. Uutta materiaalia pääsee kuuntelemaan orkesterin Myspace -sivulta!

  21.8.2009  
Äärinmäisen ultimaattista aktivoitumista on havaittavissa kesän lopulla. Kea soittaa Rautalammin Pestuurockissa jo kolmatta kertaa peräkkäin 11.9. Pestuun lavalla nähdään myös legendaarinen Kapula Rattaissa -orkesteri. Heti seuraavana päivänä järjestetään samalla pitäjällä Korholan kartanossa Kean "kaikki biisit, jotka olisimme halunneet tehdä" -keikka. Eli jos syyskuussa toisena viikonloppuna ei ole muuta elämää, niin tuulenhalkoja kohti Rautista ja keikalle mars!

  26.5.2009  
Pari keikkaa lisätty keikkakalenteriin, joista tosin toinen ehdittiin jo soittaa...

  20.4.2009  
Yläkaupungin Yössä Sohwin ulkolavalla pärähtää seuraavan kerran. Soitto alkaa klo 19.00 ja päivämäärä on 16.5.09

  9.4.2009  
Uusia keikkoja lisätty kalenteriin. 16.4.09 Giggling Marlin, Jyväskylä ja 14.8.09 Bar 96, Vaasa. Tulkaahan kyyläämään. Niin ja hyvää pääsiäistä!

  19.3.2009  
Äänestä nyt hyvä veli Kea parhaiden joukkoon Radio Rockin skabassa! Äänestämään pääset suorilta tästä

  18.2.2009  
HAI! Uutta keikkaa pukkaa. 28.3.09 järähtää Jyväskylän Ilokivessä. Mukana Mari Paul ja Jackson Jennings.

  16.2.2009  
Jepa jee! Kohta saadaan uutta matskua ulos. Viime marraskuussa nauhoitetut biisit alkavat olla valmiina, odottavat vaan lopullista miksausta ja masterointia, niin saadaan uutta Keaa ulos. Kiitos myös Katseessa ja Bar 96:ssa käyneille innokkaille, oli mukavata!

  23.1.2009  
Äänestäkäähän kaikki tänään Vink voittoon viisuissa tänään 23.1.2009. Äänestä Vinkiä, soita numeroon 0700 - 717-03 tai lähetä tekstiviesti numero 3 numeroon 17132. Onnea matkaan kaverit!

  10.1.2009  
Olemme joutuneet perumaan 13.1.2009 merkityn keikan Jyväskylän Pub Katseeseen. Uusi Katseen päivämäärä on 3.2.2009.

  13.12.2008  
Pari uutta keikkaa vuodelle 2009 on lisätty keikkakalenteriin. Vuoden 2009 avauskeikka soitetaan jo legendaariseksi käsitteeksi muodostoneessa Pub Katseessa Jyväskylässä 13.1.2009. Kea saa kalenteriinsa myös kokonaan uuden paikkakunnan, kun keikkavaunun keula suunnataan 13.2.2009 kohti Vaasaa ja Bar 96:tta. Katso kalenteri.

  16.11.2008  
Parin biisin vielä nimeämätön demo on saatu äänitettyä. Studiona toimi tällä kertaa Jyväskylän Lutakossa sijaisteva IT-Dynamo ja nauhoittajina toisen- ja kolmannen vuosikurssin audiotuottajia. Nauhalle saatiin biisit Lupaus osa 2 ja biisi tekonimeltään Kent. Materiaalista tulee hyvää ja innolla odotamme kun saamme masterin käteen ja sitä kautta kaikille kuultavaksi nettiin. Julkaisu on todennäköisesti joulukuussa tai voi olla, että mennään 2009 vuoden puolelle, nähtäväksi jää. Loppuvuosi vietetään suhteellisen rauhallisesti treenaten ja uusia biisejä tehden, jotta pääsemme heti alkuvuodesta aloittamaan keikkailun ja mahdollisesti myös...katsotaan. Tunnelmia studioviikonlopusta voi käydä katsomassa täältä.

  14.11.2008  
Kea studion pimennössä studiopäiväkirja on avattu. Käyhän vilkuilemassa

  25.10.2008  
Uusia kujeita. Kea menee studioon marraskuun puolessa välissä ja tarkoituksena olisi vetää narulle pari uutta, hieman erilaista biisiä. Esimakua tulevista biiseistä saattoi kuulla eilen 24.10. Rentukan keikalla kun ensimmäistä kertaa ilmoille räväytettiin biisi - Lupaus osa 2. Toinen biisi on tekonimeltään Kent, siis miettikääpä mitä se sitten mahdollisesti tarkoittaa? Uudet biisit tullaan todennäköisesti julkaisemaan joulukuussa 2008 ja ainoastaan nettijulkaisuna. Toisena ilmoitusasiana on, että NYT-Ep:stä on jäljellä enää hajakokoja, kannattanee tilata se vielä kun kerkeät...tilausohjeet sivun alareunasta.

  1.10.2008  
Seuraava keikka on 24.10. Jyväskylässä ravintola Rentukassa. Mukana myös Annie Mall

  13.9.2008  
Kean keikkakesä alkaa olla lopuillaan ja viimeinen "kesän" keikka soitettiin Rautalammin Pestuurockissa. Lavalla oli aavistuksen kylmä mutta yleisö onneksi lämmitti mukavasti tunnelmaa. Keikkakalenterissamme ei ole tällä hetkellä keikkoja ja syy tähän on, että aloitamme ankaran sävellystyön tulevaa levytyssesiota varten. Tarkoituksena on äänittää muutama biisi marraskuussa ja julkaista uutta materiaalia heti alkuvuodesta 2009. Keikkoja syksyllekin on tosin tulossa, joten kannattaa seurata tilannetta bändin verkkosivuilla sekä Myspace -profiilissa.

  20.8.2008  
Kea soittaa keikan Rautalammin Pestuurockissa perjantaina 12.9. Esiintymisaika on bändin pyynnöstä jo klo 19.00. Muita esiintyjiä Pestuurockissa ovat:
- Deadly Night shade
- Beatiful Betrayal
- Misleds
-Kapula Rattaissa

  14.7.2008  
Joutsan Joutopäivien keikasta on muutamia kuvia kuvat -osiossa ja JM on kirjoittanut myös pienen tarinan keikasta. Tsekkaa blogi

  11.7.2008  
Kean Nyt -EP julkaistaan tänään Joutsan Joutopäivien yhteydessä. Levyjä on myynnissä keikkapaikalla heti keikan jälkeen. Joutopäivien keikka alkaa 20.15

  11.7.2008  
Kean uusi Nyt -EP on ulkona. Levyn saat lunastettua itsellesi edulliseen kolmen euron hintaan (+ mahdolliset postikulut). Lähetä sähköpostiin info[at]keaband.com nimesi ja osoitteesi, niin pistämme uuden levyn postiin. Levyjä myydään myös keikoilla.

  11.7.2008  
Kean uudet verkkosivut on avattu. Uusi ilme näkyy myös Kean Myspace -sivustolla ja uuden julkaisun kansissa. Sivuston ulkoasun on tehnyt jyväskyläläinen mainostoimisto Tuotantokopla.



   
 
 
design: Aava & Bang
©Kea 2008
valokuva: Akinaattori / Radalle.com